Asenne vaikuttaa - Ilon psykologiaa elämään

Lauantai 6.7.2019 klo 15:23 - Marjut Helvelahti opettajayrittäjä

Heinäkuun ensimmäisenä perjantaina auringon valo täyttää pihamaamIMG_1200.jpgme Koitereen rannalla. Laitan repun selkään ja ajatukseni lentävät jo metsäretkelle, kauniiseen mäntymetsään, jyrkkiin ja korkeisiin vaaroihin, tuoksuviin soihin - erityisesti suopursun tuoksuun. Ilo-koira on yhtä innokkaana ja kulkee edelläni haistellen innoissaan metsän moninaisia tuoksuja.

 Ilo on siis rinnassani ja kulkee myös edelläni. Naurahdan tälle ja muistelen Ilon psykologian kirjaa. Mieleeni tulee mieheni kommentti, kun hän huomasi sen pöydälläni: ”Jaahah, nyt Ilolla (siis Ilo-koirallamme) on jo oma psykologiakin.”

Ilon psykologia kirjassaan Tony Dunderfelt antaa ideoita ja käytännön keinoja tulla tietoiseksi omasta valostaan ja käyttää sitä iloisemman elämän luomiseen. Tässä yhdistän Tony Dunderfelt, Ilon – psykologia ja Jeff Olson, Slight Edge kirjojen käytännön harjoitteita sisäisen ilon, onnellisuuden ja valon kasvattamiseen.

Mikä on ilon olemus?ilon-psykologia.jpg

 Ilo kuuluu yhteen niihin perustunteisiin, joita tunnistetaan kaikkialla maalimassa suoraan ja välittömästi.

Tyytyväisyys – Saat, mitä olet halunnut, omat perustarpeet.

Onnellisuus – Saat tehdä pitkällä aikavälillä sitä, mistä tykkäät.

Ilo – onnistu ja voitata, ehkä myös pitkän taistelun ja vaikeuksien kautta.

Ilomantsin metsissä kävellessäni tunnen itseni onnelliseksi. Saan asua täällä Pohjois-Karjalassa ja pääsen näkemään ja kokemaan täällä kaikki vuodenajat. Talvella paljon lunta ja kesällä paljon aurinkoa. Se oli vuona 2012 yksi unelmani ja nyt olen täällä. Näistä asioista saan olla iloinen ja onnellinen joka päivä.

Miten ilo syntyy?

Ilo syntyy iloisista tapahtumista. Aurinko paistaa, asiakas antaa hyvää palautetta. On helppoa olla iloinen, kun elämän perusasiat ovat kunnossa ja arjessa tapahtuu kivoja yllätyksiä.IMG_1217.jpg

Metsäretkelle olen saanut mukaan kivan porukan, ja tätä retkeä on odotettu. Mäntymetsiköstä löydämme tatteja. Minä ja metsäretkiseurueeni yllättyy -  jo nyt ja niin hyviä. Siis tiedossa tattirisottoa suunnittelemme tulevaa ateriaa. Laskeudumme suolle ja lisää yllätyksiä muutama kullan keltainen kypsä lakka. Keräämme ja huudahtelemme iloisesti toisillemme. Ilo – koira innostuu piehtaroimaan suoheinikossa ja nauttii selvästi retkestämme.    

Asenne vaikuttaa!

Henkilökohtainen asenne todella vaikuttaa – ratkaisevasti. Se, mitä kutsumme ”todellisuudeksi” muodostuu fyysisten, sosiaalisten ja psyykkisten ilmiöiden kokonaisuudesta. Asenteesi, tulkintasi ja tarpeesi vaikuttavat koko ajan tavallisessa arjessa. Yksi keskeinen keino menestyä on osata muuttaa omaa mielialaansa eli luoda myönteistä ja toiveikasta asennetta, vaikka mikään ulkoinen taho tai asia ei ole sinua kannustamassa.   

Juhani Töytärin perustama yritys Positiivarit on rakentanut koko liikeideansa myönteisyyden ja ihmisten omien valintojen ja rakentavien toimintojen varaan. Heidän rekisteröimä sanonta: ”Asenne ratkaisee aina”. Tähän he uskovat vuorenvarmasti.

Jeff Olson kirjassaan Slight Edge ohjaa meitä ymmärtämään omaa asennettamme, joka on päivittäisen toimintamme takana, pohjana. Kuinka asennoidumme päivittäiseen tekemiseen? Asenne, tekeminen ja lopputulos luovat tämän elämän filosofian. Kunkin oma filosofia määrittää asenteen, mikä määrittää tekemisen innon, syvyyden ja lopputuloksen. Meitä ohjataan tekemään päivittäin happy habits – toimintoja eli onnellisuutta ja iloa tuovia askareita ja ajatuksia. Näin pääset kohti menestyä elämän eri alueilla. Ilon ja onnellisuuden kasvattamiseen käytännön harjoituksiksi tarjotaan 5 happy habits päivittäistä toimintaa. Huomasin Ilon psykologia kirjan harjoitusten sisältävän vastaavia, mutta ei näin yhdistettynä. Suositellaan testaamaan ensin kolme viikkoa, tarkalleen 21 slight-edge.jpgpäivää.

  1. Kirjaa ylös kolme asiaa, joista olet kiitollinen - Ilon psykologia - Kiitollisuuspäiväkirja
  2. Kirjoita kaksi minuuttia positiivisesta kokemuksesta, joka tapahtui sinulle viimeisen 24 tunnin aikana – Ilon psykologia - positiivisen palautteen voima.
  3. Meditoi, joogaa, pidä yksi hetki päivässä, jolloin ajatuksesi keskittyvät vain siihen mihin haluat – Ilon psykologia – huomio mahdollisuuksiin – negatiivisuus paasto – huomion siirtäminen
  4. Kiitä jotakin henkilöä joka päivä – aito kiitos – Ilon psykologia – konkreettinen positiivinen palaute
  5. Tee jotakin fyysistä 15minuuttia, joka päivä - vaikka yksinkertainen kävely, pyöräily

Tänään siis pääsin metsäretkelle toteuttamaan fyysistä treeniä - ei vain 15 minuuttia vaan lähes koko päiväksi. Se oli hieno reissu, josta pääsin kirjoittamaan positiivisen kokemukseni. Samalla olin kiitollinen kauniista aurinkoisesta säästä, mahtavasta retkiporukasta ja tunnelmallisesta kahvihetkestä vaaran päällä sekä hyvästä kahvista, josta sain kiittää Tomia. Puolisoani saan kiittää, kun jo useamman vuoden ajan olen harrastanut aamujoogaa ja tänäkin aamuna sain kaikessa rauhassa joogata kesäaamussa laiturinpäässä. Kannusta kaikkia teitä tähän 5 happy habit kolmen viikon testaukseen. Oikeasti helppoa tehdä tai yhtä helppoa jättää tekemättä. Asenteesta kiinni.  

Mitä ajattelet, se vahvistuu

Ajatteleminen on todella luovaa puuhaa, kertoo Tony Dunderfelt. Mitä ajattelet, vahvistuu ja laajenee mielessäsi. Voit suunnata luovan ajattelun kohti tulevaisuutta. Silloin koet, miten mielesi täyttyy hyvistä rakentavista ideoista ja koet hyvää oloa, kun saat realistista toivoa menestymisestäsi. Psyyke on luonteeltaan muokkautuvaa ja itsensä korjaava. Uusia tapoja ja parempia käytännön toimintamalleja on mahdollista luoda. Se vaatii toki hieman oivallusta, harjoittelua ja viitsimistä, muttei niin paljon kuin yleensä luullaan. Psyykkinen toiminta on aina perusluonteeltaan positiivista ja auttavaa.IMG_1187.jpg

Ilo ei synny vain siitä, mitä elämä antaa meille, vaan myös siitä, minkälaista elämää me luomme ja minkälaisia kokemuksia tahdomme yllä pitää. Hyvien asioiden huomioiminen vahvistaa niitä. Hyvin usein saat, mitä tilaat. Just do it! Kaikki, mitä tarvitset iloisemman elämän luomiseksi, on itseasiassa jo valmiina.

Ilon psykologiassa on kysymys käytännön myönteisyyden taidosta. Suomalaisittain voidaan puhua ”sisun psykologiasta” kirjoittaa Tony Dunderfelt. Miten toimia elämän vaativissa tilanteissa, niin että osaa kääntää arkiset ongelmat ja vaikeudet voitoksi? Miten saada omassa itsessä olevaa tietoista valoa enemmän käyttöön? Ilon psykologian avulla tunnistat ja tunnustat, mistä kussakin ajankohtaisessa asiassa on kysymys. Sitten löydät tahtoa ja energiaa viedä tilanteet niin hyviin ratkaisuihin kuin suinkin mahdollista. Positiivisuuden ja positiivisen asenteen perusidea ei olekaan ainainen hymyily ja iloisuus, vaan taito nousta vaikeuksista voittoon.  

 

Kirjallisuutta mm.

 Jaakko Alasaarela: Sinä Pystyt

Stephen Convey: 7 Habits of Highly Effective Peopel

Napoleon Hill: Ajattele oikein – Menesty

Lauri Järvilehto: Tee itsestäsi mestariajatelija

Ilkka Koppelomäki: Saa mitä haluat

Jeff Olson: Slight Edge

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilo, onnellisuus, asenne, positiivisuus

Upeaa työtä - onnelliset tähdet

Perjantai 28.6.2019 klo 16:58 - Marjut Helvelahti opettajayrittäjä

”Olen syntynyt onnellisten tähtien alla.” sanoo 87 vuotias äitini. Positiivinen ajattelu ja asenne, hyvien puolien näkeminen monissa, lähes kaikissa, asioissa on hänelle jokapäiväistä ja luonnollista. Kun juttelemme puhelimessa, hän on kiitollinen ja onnellinen IVieno_2.jpgkauniista auringonpaisteesta ja kukista pihalla. Hän on tyytyväinen, kun ei ole niin niin suurta kasvimaata enää – vähempikin riittää. Hän kertoo iloiten, miten ihania ovat viereisen uuden talon pienet lapset. Häntä ei missään vaiheessa häirinnyt rakennustyömaa, vaan sitä oli mielenkiintoista seurata. Ja jos eivät rakentajat saaneet vettä, niin nopeasti hän haki letkun ja antoi autotallistaan vettä ja auttoi. Hänen auttavainen ja positiivinen asenne uusia asioista kohtaan esimerkillinen. Hän on kiitollinen, kun lapsen lapset, pojat, ovat vuorotellen asuneet seinänaapurissa ja omilla vahvuuksillaan auttaneet eri elämäntilanteissa.

Hänelle bestseller – kirjojen winwin – kumpikin voittaa – positiivinen ajattelu - oikea asenne - kiitollisuus -  pienet asiat joka päivä – muista lepo ja liikunta -  tuntuu olevan sisään kasvanut. Kun kysyn häneltä, että mistä tämä kaikki kumpuaa, hän sanoo, että elämästä. ”Kun on kokenut evakon, nähnyt kurjuutta, päättänyt ottaa haasteita ja tehnyt ilolla töitä, hyvässä työporukassa ja saanut hiihtää, marjastaa sekä laulaa eli tehdä niitä asioista, joista nauttii, niin siinnä se on. Voit hyvin, kun on hyvä olla.” tiivistää äitini elämän ohjeensa.upeaa-tyota.jpg

Vau, Lauri Järvilehto, kirjassaan Upeaa työtä, kappaleessa Mitä hyvinvointi tarkoittaa, korostaa, että hyvinvointia on monenlaista. Ja saan lukea sieltä, että voit hyvin silloin, kun on hyvä olla. Itävalatalisfilosofi Wittgensteinin mukaan hyvinvoinnin määrää päivittäisten erilaisten askareidemme laatu. Kun arkesi täytyy askareista, jotka palkitsevat itsestään, on elämä täyttä ja tyydyttävää. Lauri Järvilehto kysyy: ”Miten voisit järjestää elämäsi niin, että voisit tehdä merkityksellisiä ja palkitsevia asioista päivästä toiseen siitä, kun heräät ja siihen asti, kun käyt nukkumaan?”

Kirjassa Koneen Ruhtinas, John Simon, kerrotaan Pekka Pekka_Herlin.jpgHerlinin elämästä. Hän oli yksi Suomen yrityskentän vaikuttavimmista henkilöistä. Hän luotsasi Koneen yhdeksi kaikkien aikojen menestyneimmäksi suomalaiseksi vientiyhtiöksi. Koneen ruhtinas kirjassa paljastui mm. että Pekka Herlin oli sydämessään maanviljelijä, ja siitä huolimatta huippu yritysjohtaja. Kirjassa aukesi se, miten hän tasapainotti yrityselämän painetta myös maanviljelyksen avulla.

Upeaa työtä kirjan mukaan kutsumuksellisen tekemisen ydin muodostuu taidosta ja intohimosta sekä yhteydestä toisiin ihmisiin. Kutsumuksellisen työn tukipilarit ovat vapaus, virtaus ja vastuu.  Vapaudessa toimintasi ylin auktoriteetti olet sinä. Virtauskokemus eli flow on kyky toteuttaa itseään. Kun tiedät mitä haluat ja teet sitä, niin uppoudut siihen täysipainoisesti. Itsellä on kokemuksia, kun ajan ja paikan tajunta katoaa ja vain nautin tekemisestä enkä muista edes syödä. Vastuulle keskeisiä ominaisuuksia ovat yhteys toisiin ihmisiin ja eettisesti kestävä toiminta. Vapautta, virtausta ja vastuuta seuraa positiivinen kierre ja tuotat arvokkaita tuloksia myös muille. Tässä on kutsumuksellisen työn ydin. Oman intohimosi etsimiseen voit käyttää kutsumuskarttaa. Siitä voit lukea bogissani Opettajayrittäjä – Kutsumuskartta https://www.mahdollistajat.com/blogi/2018/10/28/26947

Asenne on keskeisin menestystekijä

Tutkimuksissa on osoitettu, että asenne on keskeisin menestystekijä, paljon keskeisempi kuin lähtötilanteessa vallitseva lahjakkuus. Jokaisessa meissä on hurja määrä potentiaalia – ja siinnä vaiheessa, kun innostumme jostain asiasta sydämemme pohjasta, tuo potentiaali tulee käyttöön. Lopputuloksen ratkaisevat asenne ja intohimoinen harjothe-7-habits-of-highly-effective-people.jpgitus.

Stephen Convey kirjassaan The 7 Habits of Highly Effective People ohjaa esiaskeliksi aktiivisuuden, aloitteellisuuden ja vastuun omasta elämästä. Tämä proaktiivinen elämän asenne tarkoittaa, että pelkäämisen ja pahimman odottamisen sijaan tartut toimeen ja alat tehdä sellaisia asioita, jotka tuntuvat sinusta mielekkäiltä. Kun ja jos löydät oman unelmasi, on sinusta itsestä kiinni, laitatko unelmasi myös käytäntöön. Kukaan ei tule sinua unelmaelämääsi taluttamaan.  Seuraava askel onkin visiointi ja tavoitteen asettaminen. Visio on elämän tärkeä suunnannäyttäjä. Se tarkoittaa, että muodostat käsityksen siitä, mitä haluat elämältäsi.

Työ, yrittäjänkin, on suuri osa elämääsi ja parhaimmillaan yksi elämäsi suurista rakkaustarinoista. Kokeile kaikkea. Riko rajoja. Tiedät kyllä, kun löydät oman kutsumuksesi. Älä tyydy vähme_myo.jpgempään, mitä juuri sinä ansaitset, neuvoo Lauri Järvilehto.

Kysyn 87 vuoden ikäiseltä äidiltäni, että onko hän tehnyt kutsumustyötään. Pieni nauru. ”Jaaha, päätin lähteä liikealalle ja konttoritöihin pientilan töistä. Kyllä, Kesko oli kuin oma firma. Yhdessä pidettiin asiat kunnossa, ja saatiin paljon 35 vuoden aikana. Vieläkin käyn henkilökunnan myymälässä ja juhlissa. Mahottoman mukavia ihmisiä siellä.” Ja hersyvä nauru tälle asialle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: proaktiivisuus, positiivisuus, asenne