Asennetta on nukkua riittävästi

Sunnuntai 27.10.2019 klo 20:49 - Marjut Helvelahti

Onko sinulla asennetta nukkua riittävästi? Haluatko päivisin toimia täydellä teholla?  Päätin paneutua muutamaan kirjaan, jotka ovat odottaneet hyviä lukuhetkiä. Yksi niistä oli Matthew Walker, Miksi nukumme – unen voima. Uni vaikuttaa meihin kokonaisvaltaisesti, ja on tieteellisesti todistettu fakta, etteivät keho ja mieli toimi normaalisti unen häiriintyessä. Uni varmistaa oppimisen ja uusi tieto siirtyy aivosoluihimme. 

Olen itse ollut kuuden tunnin nukkuja ja lähes järkytyin, kun kirjan mukaan kärsin univajeesta. Aivomme eivät toimi täydellä teholla, jos meillä on univajetta. Tutkimusten mukaan on vaarallista ajaa autoa tai tehdä muita tarkkuutta vaativia asioista, jos on univajetta. Saan piston omaantuntooni. Väsyneenä ajaminen on yhtä vaarallista kuin juovuksissa ajaminen. Univaje lisää huomattavasti Alzheimerin taudin, syövän ja oikeastaan ihan kaikkien tautien riskejä. Unenpuute nimittäin rappeuttaa immuunijärjestelmäämme. Nyt haluan jo varmistaa itselleni kahdeksan tunnin yöunet.Kaisa2.jpg

Mieleeni vyöryy neljännen lapsemme Kaisa Ilona Kaarinan syntymävuosi 1994 ja siitä seuraava vuosi. Kaisa on nyt kaunis ja reipas menestynyt nuori nainen, joka nauttii urheilusta ja lukemisesta. Mieheni Karin kassa juuri juttelimme, että syksy 1994 ja alkuvuosi 1995 menivät lähes sumussa. Nukuimme vuorotellen kahden tunnin jaksoja, kun tarkkailimme, että Kaisa hengittää kunnolla. Kaisa oli tomera tyttö heti syntyessään, mutta pieniä keuhkoja rasitti babyastma. Ennen kuin saimme diagnoosin ja lääkityksen Kaisalle seurasimme tarkkaan, oliko hengitysvaikeuksia ja vinkuiko uloshengitys. Tarkkailimme herkeämättä, jaksoiko Kaisa imeä maitoa ja tuttia tai näkyikö sellaisia oireita, että hän ei saa happea riittävästi. Huh - välillä hyppäsin autoon ja kiidimme sairaalaan olemattomilla yöunilla tai kokonaan ilman unta. Mieleeni nousee sydämen sykkeitä aiheuttanut hetki auton ratissa, kun olin juuri kääntynyt Turun moottoritieltä Lohjan liittymään. Heräsin siihen, kun auton renkaiden alla rapisi sora. Olin nukahtanut rattiin! Heräsin ja onnistuin – viimehetkessä - korjaamaan ajolinjan takasin tielle. Yhtäkkiä olin täysin hereillä! Ajoin kotipihaan ja en uskaltanut kertoa miehelleni tai lapsillemme tästä tapauksesta sanaakaan. Myöhemmin kävimme tämän rattiin nukahtamisen läpi ja otin siitä opikseni ja toivon kaikkien muidenkin ottavan opiksi kokemuksestani. Kiitos Suomen terveydenhoidolle, Jorvin sairaalalle, Kaisan kummeille, rakkaille ystävillemme ja isovanhemmille sekä ymmärtäväisille sisaruksille Kaisasta kasvoi reipas, iloinen tyttö ja kaunis nuori nainen. Saimme teiltä kaikilta korvaamatonta apua ja tukea.     Kaisa3.jpg

Nukkuminen ei ole erityisen mediaseksikästä, vaikka sen positiivinen vaikutus hyvinvointiin on monessa tutkimuksessa todettu. Miksi nukumme - unen voima kirja avaa monia unitutkimuksia ja poikkeuksetta unitutkimusten mukaan jatkuva unenpuute eli useasti toistuvat alle kahdeksan tunnin yöunet heikentävät henkistä ja fyysistä suorituskykyä merkittävästi. Ihmiskunta on määrätietoisesti tuhoamassa itseään mitä mielikuvituksellisimmin tavoin, ja unen pitäminen turhana, aikaa vievänä ylellisyytenä on ehkä hulluin näistä keinoista. Hämmentävää, miten kovasti ihmiset puurtavat huonon yöunen voimin koettaessaan keksiä keinoja keskimääräisen eliniän kasvattamiseen, mutta unohtavat täysin, miten radikaalisti univaje lisää kuolleisuutta.

Nukkumisen arvostus on vähentynyt tuntuvasti, mikä on huolestuttavaa yhteiskunnan toimivuuden ja yksilön hyvinvoinnin kannalta. Kaikissa meissä on ihan älyttömästi potentiaalia ja mahdollisuuksia miltei mihin tahansa, mutta emme pääse hyödyntämään niitä parhaalla mahdollisella tavalla, kun unenpuute tekee niille hallaa.

Maailmassa on vain häviävän pieni prosentti kuuden tunnin yöunella pärjääviä ihmisiä: heidän ainutlaatuisen vähäinen unentarpeensa on selitettävissä harvinaisella geenimutaatiolla, joka estää heitä nukkumasta kuutta tuntia pidempään. Jokainen meistä muista, jotka emme tuota geeniä omaa, tarvitsemme kipeästi riittävästi unta.

Unen aikana aivot jäsentelevät ja yhdistelevät oppimiaan asioita siten, että päivän aikana opiskelemamme asiat pääsevät painumaan pitkäkestoiseen muistiin. Uusien asioiden oppiminen tapahtuu aamuyön viimeisinä tunteina. Kahdeksan tunnin normaalin yöunen muutamana viimeisenä tuntina. Paras asia, mitä voit itsellesi ja aivoillesi tehdä oppimista ajatellen, on nukkua riittävästi. Aivot siirtävät informaatiota lyhytkestoisesta muistista pitkäkestoiseen vain ja ainoastaan unen aikana.

Ilo.jpg


Järkytyin, miten vähän mieleeni oli koulun terveystiedon tunneilta jäänyt tietoa nukkumisesta. Onneksi luin Miksi nukumme-unen voima kirjan. Unesta on aivan uskomattoman helppoa luistaa, jos ei oikeasti tiedä, mitä sen puute aiheuttaa. Matthew Walker shokeeraa lukijansa kertomalla asiantuntevalla otteella kaikesta siitä, miten univaje nakertaa meitä ihan kaikkialta. Unen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Onko sinulla asennetta nukkua riittävästi?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uni, hyvinvointi, oppiminen,

Aurinko paistaa Oslossa

Lauantai 30.6.2018 klo 20:27 - Marjut Helvelahti, kesäyrittäjä

Kesäyrittäjä Marjut kirjoitti tämän lentokoneessa ja Oslon tapahtumat veivät mukanaan, niin että vasta nyt julkaisen tämän kirjoituksen. Lento AY913 paikka 26F ja Marjut kirjoitti:

Nyt lennämme turvallisesti 6057 metrin korkeudessa ja jälleen matkatessa on hyvä hetki heittäytyä blogin pariin. Kesäyrittäjän työreissun suuntana tänään, torstaina 28.6.2018, on Oslo. Aamujoogaa aloittaessani vilkaisin kelloani ja ajattelin, että nyt aamujuna lähtee Joensuusta ja siellä ovat myös kollegani Sari, Kaisa, Milaja ja Elvi matkalla Helsinki-Vantaan lehtokentälle, ja kollega huonekaveri Marin varmaan matkalla Lontoon lentokentälle.

Yrittäjän ja myös kesäyrittäjän on tärkeää pitää huolta itsestään fyysisesti, psyykkisesti ja sielullisestikin. Torstaipäivä sisälsi hienosti tämän kokonaisuuden jokaisen osasen. Kiitos päivän kokonaisuudesta kuuluu yhteistyökumppaneille, yhtiökumppanille, ex-opettajakollegalle ja vanhimmalle tyttärelleni ja pojalleni, jotka järjestivät iltaohjelman.

Lohja on sen verran pieni kaupunki, että keskustassa pääsee hyvin kävellen paikasta toiseen. Reppu, joka oli täynnä koneita ja kirjoja antoi hyvän lisärasituksen päivän kävelykilometreille. Kun sitten pääsin yhteistyökumppanin ”käsittelyyn” päänkalvojen, niskan ja kaulan sekä selänhierontaan, kyllä oli mahtava fiilis. Tuntui kuin jalat olisivat saaneet uutta energiaa ja aivot aloittaneet uusien rattaiden pyörityksen. Terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntija ja yhteistyökumppanini Jaana kertoi myös, miten elimistömme solut toimii. Hänen yrityksessään pääsimme sitten illalla pitämään hyvinvoinnin ja terveyden sekä siihen liittyvän liiketoiminnan infoiltaa kiinnostuneille asiakkaille.

Oppimis- ja osaamisen kehittämispelien suunnittelun lomassa Cafe Carnevalissa maistui elämäni maukkain linssikeitto. Kun haluat eteläeurooppalaiseen tyyliin Lohjalaisen kahvipaahtimon kahvia, niin suuntaa Cafe Carnevaaliin Lohjan Laurinkadulle. Tämän kahvilan olemme huomanneet myös hyväksi palaveri paikaksi. Viime kesän pidimme kollegani Markku Rädyn kanssa täällä myös BalanceOil infon.

Vielä yrittäjänä kasvamisen vinkki: Stephen Coveyn kirja The 7 Habits of Highly Effective People ja suomenkielinen nimeltään Tie menestykseen, 7 toimintatapaa henkilökohtaiseen kasvuun. Innostuin lukemaan tätä kirjaa, kun ystäväni, ex-opiskelijani Siiri Sutinen suositteli sitä Tampereella tavatessamme. Kiitos Siiri!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aurinko, yrittäjyys, hyvinvointi